Teatterimme

Nukketeatteri Sampo on vuonna 1977 perustettu helsinkiläinen ammattinukketeatteri.

Teatterin sisätiloihin pääset tutustumaan täällä: Sampo GoogleStreetView:ssa

 

Sukella satujen maailmaan!

 

Duppis verhonraossaSampo on kaikille avoin nukketeatterikeskus.

Meille voi tulla koko perheen voimin viettämään aikaa ja nauttimaan mukavasta ilmapiiristä, esityksistä ja muusta toiminnasta. Lapsille löytyy aina mielenkiintoista nähtävää ja tehtävää.

Esiinnymme säännöllisesti myös kulttuuri- ja monitoimitaloissa ympäri pääkaupunkiseutua. Monia esityksiämme voi tilata päiväkoteihin, kouluihin sekä erilaisiin lasten- ja perhetapahtumiin.

Nukketeatteri Sampon runsas tekijä- ja taiteilijajoukko koostuu musiikin, nukketeatterin ja kuvataiteen monipuolisista ammattilaisista, joilla on vankka kokemus taiteen alalta, sekä vahva halu tehdä työtä lastenkulttuurin puolesta.

Sampon omissa esityksissä on aina elävä musiikki, ja se onkin yksi Sampon tavaramerkeistä. Monista esityksistämme on vuosien myötä muodostunut yleisöllemme rakkaita klassikoita, joita tullaan katsomaan yhä uudestaan.

Haluamme tehdä parhaamme, jotta jokaiselle katsojalle, niin lapselle kuin aikuiselle, käynti teatterissamme jättäisi hyvän mielen elämysjäljen sydämeen!

Nukketeatteri Sampossa on myynnissä kirjallisuutta, äänitteitä ja nukketeatterivälineistöä kotien, päiväkotien, koulujen sekä teatteriharrastajien käyttöön. Esitystemme musiikkia on julkaistu lastenlevyillä ja musiikkisatuina. Esitysten musiikkia löytyy myös Yle Areenasta, Spotifysta ja Apple Musicin valikoimista.

Tuotteet ovat saaneet osakseen sekä kansallista että kansainvälistä huomiota ja kiitosta. Tuotteita voi ostaa verkkokaupasta tai teatterista näytösten yhteydessä.

Vuodesta 2017 lähtien Nukketeatteri Sampo on järjestänyt vuosittain kansainvälistä SAMPO nukketeatterifestivaalia, jonka ajankohta on yleensä elo-syyskuun vaihteessa. Festivaalin omat sivut löytyvät osoitteesta sampofestival.fi.

Nukketeatteri Sampo on Suomen Teatterit ry:n, Suomen UNIMA ry:n, Suomen Assitej ry:n ja Suomen Lastenkulttuurikeskusten liiton jäsen ja kuuluu myös kansainväliseen Small Size -verkostoon. SAMPO Festivaali on Finland Festivalsin jäsen.

Teatterillemme on myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti.

Nukketeatteri Sampo saa säännöllistä tukea toimintaansa Opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Helsingin kaupungilta.

Teatteria ylläpitää Nukketeatteri Sampon kannatusyhdistys ry.

Tällä sivustolla on käytössä evästeitä eli keksejä. Käyttämällä sivustoa hyväksyt niiden käytön. Lue lisää evästeiden käytöstä sivuillamme täältä: https://nukketeatterisampo.fi/tietosuojalauseke/

OK